Höytiäisen poikkiuinti - miksi?

Poikkiuinti - miksi? 1

Asuin kouluvuoteni Kontiolahdella, joten Höytiäisen upeat maisemat ovat piirtyneet tiukasti verkkokalvoilleni. Kesäiset virkistysretket järven upeille saarille sekä lukuisat kalareissut ovat edelleen päällimmäisiä muistoja noista vuosista. Aurinkoisina kesäpäivinä nuoruuden testosteronihöyryssä syntyi ajatus kotijärven päästä päähän uinnista. Seikkailuhenkinen unelmani on odottanut toteutumistaan 30 vuotta näihin päiviin asti.

Vuoden takaisella talven verkkokalastusreissulla kehuin ystävälleni järven omaleimaista historiaa ja veden puhtautta mainiten myös nuoruusvuosieni uintiunelmasta. Retkellä mukana ollut Pro Höytiäisen aktiivi Matti Pihlatie korjasi käsitystäni veden puhtaudesta mainiten, ettei veden juomista suoraan järvestä enää suositella. Päivitetty tieto pysäytti minut huolestuneena pohtimaan, miten näin on voinut päästä käymään ja voidaanko kehityssuuntaa pysäyttää. Aikamme asiaa käräjöityämme yhdistimme uintiunelmani toteutuksen osaksi Pro Höytiäisen toiminnan tavoitteita.

Uin elokuussa Höytiäisen päästä päähän puhtaitten järvivesiemme puolesta. Toivon, että tempaus osaltaan vakuuttaa järveä ympäröivän väestön järviveden puhtauden tärkeydestä sekä kannustaa asukkaita yhteistyöhön järvialueen monimuotoisen ja kestävän käytön toteutukseen. Me tarvitsemme maataloutta, metsätaloutta, teollisuutta me haluamme virkistäytyä järvellä ja se äärellä.

Tehdään tämä yhdessä - huolehditaan osaltamme, että oma toimintamme kuormittaa luontoa mahdollisimman vähän!

 

Poikkiuinti miksi? 2

Meillä Olossa ruoanlaitto lähtee ainutlaatuisen puhtaasta, kestävästi tuotetusta ja mielellään kotimaisesta raaka-aineesta. Puhdas vesi on mielestämme ehdoton edellytys terveelliselle ja maukkaalle ravinnolle. Puhdas vesi on siis ehdoton edellytys myös ruokaravintolan erinomaisuudelle.

Otamme poikkiuintitapahtuman mahdollisuutena tutustua pohjoiskarjalaiseen ruokakulttuuriin ja toivomme myös tutustuvamme suuresti arvostamiimme alkutuottajiin, heihin, jotka jaksavat uskoa suomalaisen ruokatuotannon tulevaisuuteen.

 

Petri Lukkarinen

ravintoloitsija

Höytiäisen poikkiuimari